Ajankohtaista

Koko vuoden tapahtumalistauksen
löydät täältä (klikkaa).

Jouluinen kuva käsityöläisputiikista

 

Tervetuloa kokemaan joulun taikaa Mathildedaliin – pieneen, idylliseen ruukkikyläämme, jossa on aitoa joulun tunnelmaa. Kauniisti valaistu talvinen kylä, sen tunnelmalliset ruukkirakennukset, viihtyisät putiikit ja ravintolat sekä luonnon läheisyys kutsuvat pysähtymään ja nauttimaan yhdessäolosta. 

Joulun odotus aloitetaan kahtena lauantaina, 22. ja 29. marraskuuta, perinteisillä joulumarkkinoilla. Markkinat kokoavat yhteen lähialueen käsityöläiset ja ruokatuottajat. 

Markkinat ovatkin mainio tilaisuus ostaa uniikkeja joululahjoja, sillä markkinoiden lisäksi kaikki kylän uniikit putiikit ovat auki. Markkinapäivinä pääset myös nauttimaan jouluruoista kylän ravintoloissa. Pienempiä markkinavieraita viihdyttää joulupukki.

Muistathan myös, että useammasta kylän ravintolasta tai kahvilasta voit tilata itsellesi jouluruokia. Tarjolla on esimerkiksi perinteisiä jouluherkkuja, savustettuja kinkkuja, glögiä, hapanjuureen leivottuja leipiä ja piparitaikinaa. 

Kylällämme nautitaan joulun alla myös musiikista ja vietetään pikkujouluja. Vielä ehdit vaikka järjestää kylällä myös omat pikkujoulusi tai tulla juhlistamaan Itsenäisyyspäivää illallisen merkeissä. Ja jäädä vaikka koko viikonlopuksi nauttimaan kylän jouluisesta tunnelmasta. 

Mathildedalissa joulu ei ole kiirettä – se on läsnäoloa, elämyksiä ja rauhaa. 

Katso kaikki joulun ajan tapahtumat: visitmathildedal.fi/tapahtumat tai varaa yöpyminen: visitmathildedal.fi/majoitus

 

 

syksyinen maisemakuva, puita, merta ja syksyn värejä

 

Mathildedalissa kesän vilinä on väistynyt ja tilalla on rauhaa, luonnon kauneutta, lämpimiä kohtaamisia, elämyksiä ja nautintoja. 

Isänpäivänä isiä hellitään kylällä isänpäivän päivällisillä tai kahvilan herkuilla. Vai veisitkö isän, vaikka kalastamaan? Matildanjärvelle on istutettu kirjolohta ja laavujen yhteydessä järven rannalla on hyvät olosuhteet kalojen käsittelyyn. Mathildedalista löydät myös kalastusoppaan, joka vie sinut ja perheesi unohtumattomalla kalastusretkelle saaristomerelle. 

Hyvinvointia kaipaavat voivat osallistua joogapäivään 8.11. tai retkeillä aina avoinna olevassa Teijon kansallispuistossa. Perjantaisin kylillä vierailevien ei kannata jättää välistä supersuosittua Terhovisaa. 

Pikkujoulukin kylällä järjestetään ja joululahjoja metsästäville kylä tarjoaa marraskuussa pop up -tapahtuman 8.11. sekä joulumarkkinat kahtena lauantaina 22.11. ja 29.11. Markkinalauantaina myös puodit ovat avoinna ja ravintolat tarjoavat joulubuffetin.

Tervetuloa viihtymään Mathildedalin kauneuteen! Löydät kaikki tapahtumat ja aukioloajat yläpalkin valikon kautta. 

 

kuvia kummituksista ja kurpitsoista

 

 

👻 Mathildedalissa eletään syyslomalla kurpitsa-kummitus -kuplassa 🎃

Viikolla 42 Mathildedal on mukana Salon Kurpitsaviikoilla ja tunnelma tihkuu kurpitsoja, kummituksia, karmivia yksityiskohtia ja hauskoja yllätyksiä.

Ohjelmassa muun muassa:

👻 Mathildedalin Ruukkitehtaiden kummitusmuseo & eläviä kummituksia

🎃 Matilda Villasin kummituspolku

👻 Haamugolfia Keskuspuistossa        

🎃 Karmiva Zombikulkue kylän poikki

👻 Kurpitsaruokia

Ravintoloissa ja kahviloissa on tarjolla kurpitsaherkkuja. Tutustu kaikkiin Mathildedaliin tunnelmallisiin ruokapaikkoihin täältä.

Putiikit ovat myös avoinna koko viikon ajan.  

Samoin majoituspaikat heittäytyvät tunnelmaan ja yösijasi saattaa kätkeä jotakin ihanan karmivaa….Mathildedalissa on tarjolla useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja niin pienille kuin isommillekin porukoille. Löydä itsellesi sopiva majoitus täältä. 

Tuletpa läheltä tai kaukaa, nyt kannattaa jäädä vaikka yöksi keskelle elämystä! 

Aukioloajat viikolla 42 

Café Mathildedal: 10.–18.10. joka päivä klo 11–19.

Mathildan Marina: Ma–to 12–20, pe 12–22, la 12–22, su 12–18

Bistro Bruket: ma–to klo 11–21, pe 11–22(24) keittiö 22, la klo 12–16 auki kaikille, su klo 12–16

Ravintola Terho: kts. www.ravintolaterho.fi

Matildankartanon leipomo ja leipomokahvila: kts. matildankartano.fi/ajankohtaista

Keskuspuiston Minigolf ja  Paviljonki: 15.–18.10. klo 14–20

Kaarnalaiva: 10.–18.10 klo 12–18.19.10 klo 12–16

Kyläpanimon Olutpuoti: lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–18

Second Chance: 11.–18.10. klo 12–18, su 19.10. 11–15

Ruukin Kehräämö: 11.–19.10. klo 11–17

Studio Kaverinen: avoinna aina kun ollaan paikalla ja muuten sovittaessa. 
www.ninakaverinen.com 

Teijon Luontokeskus: 13.–19.10. ma-su klo 10–14

Chill out Fishing: Palvelee koko avovesikauden. 

* Muutokset mahdollisia

Kuva auringonlaskusta satamassa

 

🍂 Tervetuloa syyslomalle Mathildedaliin 🍂

Hurmaava Mathildedalin ruukkikylä Teijon kansallispuiston kainalossa kutsuu rentoutumaan ja nauttimaan syksyn tunnelmasta meren rannalle.

Syyslomaa vietetään Mathildedalissa 10.-19.10.

Mitä voit tehdä syyslomalla Mathildedalissa?

🍁Herkuttele: viihtyisät kahvilat ja ravintolat tarjoavat herkkuja moneen makuun.

🍁Tee löytöjä: Kylän putiikeista löydät muun muassa Suomessa valmistettuja vaatteita, alpakkatuotteita, luonnonmateriaaleista valmistettuja koreja ja harjoja, oman panimon oluita ja kylässä paahdettua kahvia.

🍁Lähde metsään: Teijon kansallispuistossa ruskan värit luovat upeat puitteet ulkoiluun. Luontoreittien varrella on myös grillipaikkoja ja laavuja.

🍁 Vietä aktiivilomaa: Vuokraa fatbike, kajakki, sup-lauta tai lähde vaikka opastetulle kalastusretkelle upealle saaristomerelle. Kalastamaan pääset myös Matildanjärvelle, minne on istutettu pyyntikokoista kirjolohta.

🍁Urheile: Pelaa minigolfia, tennistä tai padelia. Rohkeimmat uskaltautuvat kokeilemaan alamäkipyöräilyäkin.

🍁 Nauti tunnelmasta: Tutustu ruukkikylään ja hengähdä kiireettömässä kylätunnelmassa. Ja nauti syksyisestä auringonlaskusta merenrantaravintoloissa.

🍁Majoitu mukavasti: Mahtildedalissa jokainen löytää itselleen sopivan yöpymispaikan. Voit majoittua esimerkiksi historiallisessa ruukkirakennuksessa, viihtyisässä mökissä tai vaikkapa omassa asuntovaunussasi.

Ps. 👻Viikolla 42 osallistumme myös Salon kurpitsaviikoille ja kylä elää kurpitsa- ja kummitus -kuplassa koko viikon. Ohjelmassa mm. kummitusmuseo, haamugolfia, kummituspolku ja Zombie-kävely kylän läpi 🎃 Lue lisää täältä.

Katso kaikki aukioloajat: www.visitmathildedal.fi/aukioloajat

Kummituksia ja kurpitsoja!

 

 

Lue lisää
kuvia kummituksista ja kurpitsoista

Ihana Mathildedal kutsuu myös syyslomalla!

 

🍂 Tervetuloa syyslomalle Mathildedaliin 🍂

Hurmaava Mathildedalin ruukkikylä Teijon kansallispuiston kainalossa kutsuu rentoutumaan ja nauttimaan syksyn tunnelmasta meren rannalle.

Syyslomaa vietetään Mathildedalissa 10.-19.10.

Lue lisää
Kuva auringonlaskusta satamassa

Kesä ei ole vielä ohi!

Elokuu on vielä hieno kesäkuukausi. Ainakin Mathildedalissa! Kylän viihtyisät ravintolat ja kahvilat ovat avoinna ja kutsuvat sinua herkuttelemaan. Putiikeista löydät uniikkeja käsityötuotteita joko itsellesi tai tuliaisiksi. 

Lue lisää
Maisemakuva Mathildedalin ruukinrannasta auringon laskiessa

Koe Mathildedalin kesä

Kuva: Petri Salmela

 

Lue lisää
Matildankartano. Kuva Petri Salmela.

Terhon Keikkakesä 2025 on nyt täällä!

 

Lue lisää
Terhon keikkakesä

Mathildedalin kevät sykkii elämää – katso toukokuun aukioloajat ja tapahtumat

 

Lue lisää
Mathildedalin toukokuu kutsuu kylään