Kuva: Petri Salmela
Mathildedalin kesä on täynnä kokemista ja näkemistä, jopa uusiin ihmisiin tutustumista. Kylän tapahtumatarjonta on mahtava. Kesän suurin tapahtumaviikonloppu on kesäkuun viimeinen viikonloppu, kun Mathildedalissa on kaksi tapahtumaa samaan aikaan.
Ensimmäistä kertaa järjestettävät Mathildedalin Puuvenefestarit tuovat kylän satamaan kolmisenkymmentä puuvenettä, sekä uusia että restauroituja. Näitä kaunokaisia pääsee ihastelemaan perjantaina 27.6. sekä lauantaina 28.6. Puuveneiden lisäksi festareilla on ohjelmassa luentoja festareiden teemaan liittyen Mathildedalin Ruukkitehtaiden Kankirautavarastossa perjantain aikana. Lisäksi ohjelmassa on opastettuja kierroksia kylän historiasta. Tarkempi ohjelma löytyy osoitteesta www.mathildanmarina.fi. Festareille on vapaa pääsy.
Samana viikonloppuna Puuvenefestareiden kanssa on Suomen aidoin siiderifestivaali Aito Siiderifestivaali Matildankartanon niityllä. Perjantain 27.6. ja lauantaina 28.6. aikana pääsee tutustumaan Salon alueen siiderin tuottajiin ja tuotteisiin suloisessa tapahtumassa. Mukana olevat siiderintuottajat: Lepola Drinks, Hallonmäen Siideripanimo, Paulan Puutarha, Vaski Cider ja Terissaari. Siiderifestivaaleilla tunnelmaa luovassa taitavat trubaduurit. Lisätietoa tapahtumasta täältä. Festareille on vapaa pääsy.
Näiden tapahtumien lisäksi kylässä Alpakka Piknikkejä, useita konsertteja ja keikkoja sekä pienempiä tapahtumia läpi kesän. Näihin voi tutustua tapahtumat-sivulla. Alpakka Piknikkien varaus täällä.
Koe Karavanelämän kommellukset kesäteatterissa
Mathildedalin kesäteatterin ensi-iltaa vietetään perjantaina 27.6. klo 18. Teatteri PROvinssi on tuonut Mathildedaliin kesäksi kevyen, hauskan näytelmän: Karavaanari, kaikkien kaveri.
”Karavaanari – kaikkien kaveri on komedia ennakkoluuloista, ikiaikaisesta hyvän ja pahan taistelusta sekä yhteisön silmittömästä voimasta.
Päähenkilö on omasta mielestään menestynyt näyttelijä Mikko Aarnela. Hän palaa kesäteatterin ensi-iltajuhlista ja todistaa kotimatkallaan murhan. Hän tajuaa olevansa rikoksen silminnäkijänä hengenvaarassa ja joutuu pakenemaan. Mikko varastaa paniikissa matkailuauton ja joutuu keskelle elämänsä suurinta seikkailua. Hänen on pystyttävä sulautumaan monien karsastamaan, omalaatuiseen ja mystiseen heimoon: karavaanareihin.”
Esitykset jatkuvat sunnuntaihin 10.8. asti. Tarkemmat esitysajankohdat sekä liput www.teatteriprovinssi.fi.
Lapsia unohtamatta

Mathildedal on täynnä näkemistä ja kokemista myös lapsille. Lasten kanssa on helppo tutustua Mathildedaliin. Kylä on suhteellisen pieni ja kaikki palvelut sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan. Lasten kanssa voi tutustua luonnon ihmeisiin tai pulahtaa raikkaaseen järviveteen uimaan Teijon kansallispuistossa. Tutkia vanhoja rakennuksia ja katsella veneitä tai alpakoita Mathildedalin Ruukinrannassa. Heittää pari kiveä Ruukkitehtaiden puroon. Maistella uusia sekä tuttuja makuja kylän kahviloissa ja ravintoloissa tai tutkia kaikkea kivaa pikku puodeissa. Erityisesti pienempien vierailijoiden reissun kruunaa Meritien leikkipuisto.
Saavu autolla, bussilla, veneellä tai vaikka helikopterilla!

Mathildedaliin pääsee sekä tietä pitkin, vesiteitse tai ilmojen halki. Mathildedaliin on kätevä tulla omalla autolla. Kylässä on kolme suurta parkkipaikkaa ja neljäs isompi parkkipaikka löytyy Teijon kansallispuistosta Matildajärventieltä. Mathildedal on sen verran kompaktin kokoinen kylä, että autoa ei saapumisen jälkeen kylässä tarvitse, paitsi tietenkin lähtemiseen, jos sitä edes haluaa lähteä sympaattisesta kylästä pois. Lisäksi Mathildedaliin pääsee Salosta bussilla eli Paikulla numero 30 joka arkipäivä. Paikun aikataulut löytyvät täältä www.salonpaikku.fi.
Paikun lisäksi Vainion liikenne ajaa muutaman vuoron joka viikko Kemiönsaareen Kasnäsiin asti Mathildedalin läpi. Tällä vuorolla pääsee pari kertaa viikossa jopa Helsingistä asti. Vainion liikenteen aikataulu: www.vainionliikenne.fi.
Mathildan Marinan satama on soveltuva kaikenlaisille veneille aina soutuveneistä purjeveneisiin. Vesiteitse Mathildedaliin pääsee joko Strömman kanavan tai Rungonsalmen sillan kautta. Veneellä voi joko tulla vain päiväkäynnille tai yöpyä, Marinasta löytyy kaikki tarpeellinen veneilijöille ja kylästä paljon tekemistä useammaksi päiväksi.
Mikäli halajat tulla Mathildedaliin helikopterilla, onnistuu laskeutuminen satamaan. Helikopterilla jos päättää saapua suositellaan olemaan yhteydessä Mathildan Marinaan sopivan laskeutumispaikan suhteen.
Ihanaa kesää ja tervetuloa Mathildedaliin!
Illat alkavat lämmetä ja sitä mukaan myös Terhon tunnelmallinen takapiha. Lava täyttyy huikeista artisteista joka viikko, piha täyttyy ihmisistä ja ilmassa väreilee kesäisen rento fiilis! Liput kesän keikoille myynnissä nyt Terhon verkkokaupassa www.ravintolaterho.fi/liput.
Varmista paikkasi ajoissa, ovelta maksat enemmän ja moni keikka myy edellisvuosien tavoin loppuun viikkoja ennen tapahtumaa!
Tervetuloa nauttimaan kesän keikoista ja tunnelmasta Terhoon! Nähdään keikoilla!

Toukokuun Mathildedal on täynnä keväistä eloa ja sykettä – kylän kujat, kahvilat, putiikit ja puistot kutsuvat nauttimaan kevään juhlista ja kiireettömistä hetkistä. Tule viettämään vappua, äitienpäivää tai muuten vain nauttimaan keväisestä tunnelmasta meren ja metsien äärelle. Tervetuloa toukokuun taikaan Mathildedaliin - tästä löydät kootusti toukokuun aukioloajat ja tapahtumat.
Kahvilat & ravintolat & majoitus toukokuussa
Café Mathildedal
1.5. klo 11-15 & 2.5. klo 11-15, muuten la 10-17 ja su 10-15.
To 29.5. ja pe 30.5. avoinna 11-16.
Äitienpäivän kakkubuffet su 11.5. klo 12-16, pöytävaraukset www.mathildedal.fi/tapahtumat
La 24.5. klo 11-18 Ruukkipäivä Mathildedalin Ruukkitehtailla.
Bistro Bruket
Vappuaattona 30.4. 12-24 ja keittiö auki 21 asti. Vappupäivä 1.5 vappubrunssi 12 - 18 ravintola auki 20
Äitienpäivän brunssi 12 - 18 ravintola auki 20 asti
Helatorstaina ravintola auki normaalisti 12 - 22
12.5. Alkaen Bistro Bruketin lounas tarjolla ma-pe kello 11-14
Kyläravintola Terho
Vappuaattona 30.4. 16-02 ja keittiö auki 22 asti. Vappupäivänä 12-23, pizzapuffet 12-18 ja lapsille vappupalloja
Pe-la 12-01 (02) ja su 12-18. Keittiö pe-la 12-22 ja su 12-17
Äitienpäivän ohjelma ja muut tapahtumat ja aukioloajat www.ravintolaterho.fi
Mathildan Marina
Vappuna 30.4 . 9v.🎈 Avoinna 12-23 Trubaduuri Sanna Jäävirta & Merigallerian avajaiset, Hanna Rissanen
1.5 . Vappubrunssi 11-15 Avoinna 11-20
11.5 . Äitienpäivälounas
24.5 . Veneilykauden avaus
29.5 . Helatorstai & kyläbändi
Avoinna koko toukokuun Su - to 11-20 Pe - la 11-22 Keittiö sulkee tuntia ennen
Matildankartanon leipomo ja puutarhakahvila
Ks. aukioloajat www.matildankartano.fi
Matildan taimitapahtuma 17.5 klo 11-15 Matildankartanon niityllä. Mukana Aarno Kasvi ja paljon taimimyyjiä!
Keskuspuiston Minigolf & Cafe Paviljonki:
1.5.-4.5. klo 12-16, muuten la-su 12-16 sekä 29.5.-31.5. klo 12-16.
Tennis-ja padelkentät ovat varattavissa joka päivä klo 8-22. Ks. www.Mathildedalinkeskuspuisto.fi
Matilda Villas - Auki vuoden jokaisena päivänä
16.5 Matilda Villas viettää 1v syntymäpäiviä.
17.5 Matilda Villas Open Meri-Teijo Golfissa.
Lisätiedot www.Matildavillas.fi
Muut palvelut ja puodit toukokuussa
Dock Helsinki la 11 - 17, su 11 - 16 säävarauksella
Kaarnalaiva la-su 11-16
Kyläpanimon Olutpuoti la 12-17 ja palvelemme myös Kyläravintola Terhon aukiolojen puitteissa www.kylapanimo.fi Vappuna 30.4. vappuaatto 14-18 sekä vappupäivänä 12-16, helatorstaina 12-17
Ruukin Kehräämö la 11-17 su 11-15
Second Chance la 11-16, su 11-15
Studio Kaverinen avoinna aina kun ollaan paikalla ja muuten sovittaessa www.ninakaverinen.com
Ruukkipäivänä la 24.5. + Pop Up myyntinäyttely + Paupai Design keramiikkaa
Vinttipuoti lauantaisin ja sunnuntaisin + helatorstai ja sen jälkeinen perjantai (29.-30.5) klo 11-16
Rinkeruusa avoinna tilauksesta kukkahuonerinkeruusa.ekukka.fi Äitienpäivä ja ylioppilasjuhla viikonloppuna klo 12-16. Mahdollisuuksien mukaan myös muina viikonloppuina. Avoinna myös ruukkipäivänä 24.5 🌷
Muut aktiviteetit toukokuussa
Chill out Fishing retket varattavissa läpi avovesikauden. Katso varauskalenteri! www.chilloutfishing.fi
Meri-Teijo Bike Park kevätkausi 18.4.-1.6. Hissit avoinna La-Su 11-16 ja Fatbike-vuokraus sovittaessa
Natura Viva Teijon luontokeskus, kahvila ja vuokraamo
5.5.-1.6. Pe klo 14 – 18, La klo 10 – 16, Su klo 10 - 14 Caravan, kota, eräkämpät ja omatoimivuokraus toukokuussa 24/7
Mathildedalin majoitusyritykset ovat aloittaneet uudenlaisen yhteistyön ja avanneet yhteisen Moder varausjärjestelmän visitmathildedal.fi sivustolle. Yhteisen varaussivuston tarkoituksena on helpottaa asiakkaita löytämään vapaat majoitustilat kootusti. Tämä uusi järjestelmä mahdollistaa kätevän ja nopean tavan nähdä koko kylän vapaat, kaupalliset majoitusvaihtoehdot haluamallesi ajankohdalle Visit Mathildedalin sivulta. Samalla se parantaa Visit Mathildedal -sivuston käyttäjäystävällisyyttä ja helpottaa saavutettavuutta.
Maailma ympärillämme muuttuu ja on tärkeää muuttua sen mukana. Mathildedalin yrittäjät ovat jo vuosia tehneet tiivistä yhteistyötä markkinoinnin merkeissä. Tämän uuden varausjärjestelmän myötä yhteistyö tiivistyy edelleen ja nyt puhutaankin jo konkreettisesti yhteismyynnistä. Nyt kun Mathildedalin majoitusvaihtoehdot on koottu selkeästi yhdelle sivulle, helpottaa tämä myös yritystapahtumien järjestäjiä ja lisää näin alueen vetovoimaa tyky-päivien ja yritystapahtumien osalta. Tämä helpottaa myös yritysten keskinäistä yhteistyötä, kun pystymme keskenämme kartoittamaan majoituskapasiteettia isommillekin ryhmille reaaliaikaisesti.
Tällainen tiivis kaupallinen yhteistyö perustuu keskinäiseen luottamukseen, yhteisiin tavoitteisiin ja avoimuuteen ja tähän ovat kaikki mukana olevat yritykset nyt sitoutuneet.
Mathildedalista löytyy monipuolisia majoitusvaihtoehtoja kaikenlaisiin tarpeisiin. Tunnelmallista hotellia ja herkullista aamiaista kaipaavat voivat valita perinteisen hotellimajoituksen, kun taas luonnon rauhassa viihtyvät voivat valita mökin, joka sopii myös isommalle porukalle. Majoitusvaihtoehtoja on siis runsaasti, joten jokainen löytää varmasti itselleen sopivan paikan. Nyt kun koko kylän kaupallinen majoitustarjonta löytyy yhdestä paikasta, niin tavoitteena on myös saada lisättyä matkailijoiden viipymää kylässä. Tämä taas hyödyntää kaikkia kylän yrityksiä.
Visit Mathildedalin sivuilta löytyvät myös kaikki muut alueen palvelut, kuten monipuolinen valikoima aktiviteetteja. Yhdistämällä majoituksen ja aktiviteetit, voit luoda juuri sellaiset puitteet unelmiesi lomalle, joita olet aina toivonut.
Tämä ensimmäinen vuosi testataan yhteismyyntiä majoitusten osalta ja tavoitteena on laajentaa keskitetty varausjärjestelmä koskemaan myös muita matkailupalveluja.
Varausmahdollisuus tulee alkuun suomenkielisille sivuille ja käännösten valmistuttua varausmahdollisuus tulee myös englanninkielisille sivuille. Järjestelmä on juuri saatu auki visitmathildedal.fi sivulle.
Uusi varausjärjestelmä tuo kätevyyttä ja joustavuutta matkasuunnitelmien tekemiseen, koko Mathildedalin kylän upea tarjonta helposti yhden klikkauksen päässä. Käy tutustumassa Visit Mathildedalin nettisivuihin ja suunnittele lomasi jo tänään!

